ASUNTOPROJEKTI - MARMORIPÖYTÄ



Tässä vuosien varrella huomasin yhden tosi mielenkiintoisen asian - aina kun muutamme uuteen asuntoon, haluan päästä eroon kaikista vanhoista huonekaluista ja hankkia tilalle uusia. Aloin miettiä syytä ja tajusin, että meidän sisustus on aina näyttänyt jotenkin halvalta. Kun pohdin asiaa syvemmin, tajusin että kaikki hankkimamme huonekalut ovat Ikeasta. Ja siinä se syy oli - huonekaluistamme puuttui laadukkuus, arvokkuus ja ajattomuus.

Olemme tuhlanneet näihin "turhiin" huonekaluostoksiin sen verran rahaa, että olisimme voineet hankkia kerralla koko asuntoon laadukkaita kalusteita jotka kestäisivät pitkään. Tänä vuonna kovasti yritämme korjata asiaa ja tavoitteena on, että ensi vuonna sisustuksemme on täysin uudistettu viimeisen kerran pitkäksi aikaa :D

Kaikki alkoi meidän makuuhuoneen lipastoista, ja nyt on sohva hankittu sekä myös tämä uusi upea sohvapöytä. Siitä itse asiassa ajattelin kertoa teille tänään vähän enemmän. Viime vuonna kun alkoi tämä hullu marmorivillitys, aloin himota olohuoneeseen marmoripöytää. Oli kuitenkin yllättävän vaikeaa löytää sopivaa, sillä edullisissa vaihtoehdoissa on usein marmorikuvioinen lasilevy. Pidän lasipöytää hyvin epäkäytännöllisenä arjessa, sillä siihen jää helposti jälkiä ja muutenkin täytyy koko ajan varoa, ettei sille käy mitään. Aidot löytämäni marmoripöydät olivat taas sitä hintaluokkaa, johon minun olisi pitänyt säästää vuosia :D Minulla meni kylläkin puoli vuotta oikean pöydän etsimiseen ja löysin sellaisen viimein sivustolta www.furniturebox.fi (ei yhteistyössä).

En sanoisi, että minulla oli suuria vaatimuksia sohvapöydän suhteen, etsin siis vaan kaunista ja kuvauksellista marmoripöytää, jonka levy olisi marmoria eikä lasia ja jonka halkaisija olisi max. 60cm. Meidän edellisen pöydän halkaisija oli joku 95cm ja se vei todella paljon tilaa meidän pienestä olohuoneesta. Siihen kertyi aina turhaa tavaraa ja koko systeemi näytti tosi sotkuiselta. Nyt toivotaan että pientä pöytää on helpompaa pitää siistinä, sillä siihen ei paljoa turhaa tavaraa mahdu!

Nyt tämä sohvapöytä on ollut meillä parisen viikkoa ja olen tyytyväisempi kuin koskaan! Se on tosi kaunis ja näyttää todella arvokkaalta. Tulee niin hyvä mieli aina kun viettää aikaa olohuoneessa, tätä olenkin kaivannut. Pöytään voi tutustua täällä, se maksoi meille 279 euroa + toimitus, mikä ei todellakaan ole paha hinta näin kauniille ja kalliin näköiselle pöydälle!

Kertokaa teidän ajatuksia tästä marmoripöytävillityksestä! Hot or not? :D


1 kommentti

  1. Näyttää tosiaan kivalta! Mä en oo marmorista koskaan innostunut omassa sisustuksessa, mutta muilla se näyttää hyvin usein kauniilta. Ajattelin itekin heivata jonnekin hevon kuuseen noi Ikean kalusteet, kunhan vaan on rahaa ja oma koti.

    VastaaPoista

© 2017 Tanya Ewwel