KIRJAILTU VAATE - KESÄN PAKOLLINEN HANKINTA



Kesä on aito festarisesonki, mikä luonnollisesti tarkoittaa boho tyylin, kesämekkojen ja denimin paluuta. Tänä kesänä moni vaate on saanut yksityiskohdan, jota ei voi olla huomaamatta - se on kirjailu. Sitä näkee niin takeissa, mekoissa, paidoissa, asusteissa ja varsinkin farkuissa, jotka ovat kuin luotuja tätä trendiä varten.

Tyylitaiturit eivät omaksuneet tätä kirjailutrendiä ihan heti - trendin vivahteita nähtiin vuonna 2015 hyvin pienissä yksityiskohdissa, kuten kaulureissa ja asusteissa, mutta tänä vuonna se on yksi avaintrendeistä. Kirjailu korostaa naisellisuutta ja tuo pientä boheemin tunnetta myös arkiasuun. Kirjailutrendi sopii oikeastaan kaikkiin tyyleihin, joten olit sitten gootti tai toimistonainen, voit silti käyttää sitä vaatetuksessasi. 

Blogissani on jo näkynyt pari asua, jossa itse hyödynsin tätä trendiä (lähinnä farkuissa), postaukset löytyy täältä ja täältä. Vähän aikaa sitten ostin tämän ihanan mekon, joka ihastutti juuri tällä kirjailulla! Vaikka tässä mekossa se näkyy eri tavalla kun farkuissa, se ei tee siitä vähemmän mielenkiintoista. Itse henkilökohtaisesti rakastan yksivärisiä vaatteita, mutta joskus ne ovat tosi tylsiä sellaisenaan (varsinkin mustat vaatteet), joten kaunis kirjailu voi pelastaa koko asukokonaisuuden. Toisaalta kirjailu yksivärisessä vaatteessa ei vaadi enempää täydennystä, siksi kun mietit asusteita ja muita vaatteita, kannattaa mennä "keep it simple" - ajatuksella, jotta asu ei muuttuisi aivan mautomaksi. Muista vaan, että boho tyyli vaatii melkein aina hattua ja letteja, varsinkin kun kyse on oikeasti festareista! 

Löytyykö sinun vaatekaapista kirjaltuja vaatteita? Mitä luulet, kuinka pian tämä trendi poistuu muodista? 



Clothes are from:

Mekko - Zara
Kaulakoru - Gina Tricot
Laukku - H&M
Kengät - H&M
Aurinkolasit - H&M


5 RANDOM FAKTAA MINUSTA







1. Innostun uusista projekteista sekunnissa, varsinkin kun kyse on sisustuksesta. Tykkään päivityksistä ja nautin projektin suunnittelusta. Tosin, kun saan jonkun projektin valmiiksi, en välttämättä rauhoitu - parin päivän päästä saatan muuttaa saman projektin aivan uudeksi.

2. Olen aina valmis lähtemään jonnekin, oli kyse sitten Ikea-reissusta tai Italian matkasta. Olen aina valmis, kirjaimellisesti. Tykkään varsin paljon spontaani äkkilähdöistä ja haluaisin kokea niitä lisää elämäni aikana. Tosin, elämänkumppanini ei ole aina yhtä innostunut tästä ideasta :D

3. Olen itkupilli enkä häpeä sitä. Saatan alkaa itkemään jostain leffasta, pikkusiskon hienosta saavutuksesta tai jonkun ilkeydestä minua kohtaan. Vaikka kaikki me ollaan erilaisia, silti luulen että jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja itkea tai nauraa silloin kun siltä tuntuu (tietenkin kohtuuden rajoissa). 

4. Ahdistun paikoista, joissa on paljon ihmisiä. Se ei liity terroripelkoon, vaan siihen että en vaan jaksa kuunnella melua. Muutenkin elämässä nautin hiljaisuudesta, koska se auttaa minua keskittymään tärkeisiin asioihin ja saavuttamaan tavoitteet. Meluisassa paikassa menetän keskittymiseni enkä tiedä esim. minne haluan mennä, mitä haluan syödä tai mistä haluan puhua - haluan vain pois.

5. Nukun mahallani, se on minun "luottoasento" kun kyse on nukkumisesta. Yleensä ei mene kun 5 minuuttia että nukahdan! Muissa asennoissa en koskaan saa unta, saatan pyöriä sängyssä monta tuntia. 




ASUNTOPROJEKTI - MARMORIPÖYTÄ



Tässä vuosien varrella huomasin yhden tosi mielenkiintoisen asian - aina kun muutamme uuteen asuntoon, haluan päästä eroon kaikista vanhoista huonekaluista ja hankkia tilalle uusia. Aloin miettiä syytä ja tajusin, että meidän sisustus on aina näyttänyt jotenkin halvalta. Kun pohdin asiaa syvemmin, tajusin että kaikki hankkimamme huonekalut ovat Ikeasta. Ja siinä se syy oli - huonekaluistamme puuttui laadukkuus, arvokkuus ja ajattomuus.

Olemme tuhlanneet näihin "turhiin" huonekaluostoksiin sen verran rahaa, että olisimme voineet hankkia kerralla koko asuntoon laadukkaita kalusteita jotka kestäisivät pitkään. Tänä vuonna kovasti yritämme korjata asiaa ja tavoitteena on, että ensi vuonna sisustuksemme on täysin uudistettu viimeisen kerran pitkäksi aikaa :D

Kaikki alkoi meidän makuuhuoneen lipastoista, ja nyt on sohva hankittu sekä myös tämä uusi upea sohvapöytä. Siitä itse asiassa ajattelin kertoa teille tänään vähän enemmän. Viime vuonna kun alkoi tämä hullu marmorivillitys, aloin himota olohuoneeseen marmoripöytää. Oli kuitenkin yllättävän vaikeaa löytää sopivaa, sillä edullisissa vaihtoehdoissa on usein marmorikuvioinen lasilevy. Pidän lasipöytää hyvin epäkäytännöllisenä arjessa, sillä siihen jää helposti jälkiä ja muutenkin täytyy koko ajan varoa, ettei sille käy mitään. Aidot löytämäni marmoripöydät olivat taas sitä hintaluokkaa, johon minun olisi pitänyt säästää vuosia :D Minulla meni kylläkin puoli vuotta oikean pöydän etsimiseen ja löysin sellaisen viimein sivustolta www.furniturebox.fi (ei yhteistyössä).

En sanoisi, että minulla oli suuria vaatimuksia sohvapöydän suhteen, etsin siis vaan kaunista ja kuvauksellista marmoripöytää, jonka levy olisi marmoria eikä lasia ja jonka halkaisija olisi max. 60cm. Meidän edellisen pöydän halkaisija oli joku 95cm ja se vei todella paljon tilaa meidän pienestä olohuoneesta. Siihen kertyi aina turhaa tavaraa ja koko systeemi näytti tosi sotkuiselta. Nyt toivotaan että pientä pöytää on helpompaa pitää siistinä, sillä siihen ei paljoa turhaa tavaraa mahdu!

Nyt tämä sohvapöytä on ollut meillä parisen viikkoa ja olen tyytyväisempi kuin koskaan! Se on tosi kaunis ja näyttää todella arvokkaalta. Tulee niin hyvä mieli aina kun viettää aikaa olohuoneessa, tätä olenkin kaivannut. Pöytään voi tutustua täällä, se maksoi meille 279 euroa + toimitus, mikä ei todellakaan ole paha hinta näin kauniille ja kalliin näköiselle pöydälle!

Kertokaa teidän ajatuksia tästä marmoripöytävillityksestä! Hot or not? :D


KESÄKUUN ASURAPORTTI


Trendikäs tapa pukea ruutupaita

HM ruutupaitaCulottes housut





Uuden viikon kunniaksi taas pieni asuraportti viime kuukaudelta! Klikkaamalla kuvaa pääsette tuttuun tapaan suoraan alkuperäiseen postaukseen, josta löytyy lisää kuvamateriaalia ko. asusta. Mikä näistä asuista on teidän lemppari? Minun on ehdottomasti kolmas, jossa stailasin Zaran puseron aivan uudella tavalla! :)




Pliseerattu hame

MannerheimintiePliseerattu hame

Uniikki asu, johon ei tarvitse laittaa tuhansia euroja

Zara puseroZara musta paita

Tyylikäs matka-asu

Musta lierihattuVamos kengät

Millä korvata pillifarkut?

SatiinihousutPitsitoppi

KIIREISEN PÄIVÄN MUISTILISTA



Kesä on aina täynnä menoja. Joka päivä täytyy juosta jonnekin - näkemään kavereita, perhepäivälliselle, töihin, kauppaan, festareille tai lentokentälle. Kuka jaksaa miettiä pukeutumista, kun täytyy keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin? Tekisi mieli lähteä ulos vaikka pyjamassa, kunhan vaan ehtisi kaikkialle :D

Pyjamassa me ei sentään haluta lähteä kotoa, siksi on tärkeää pitää mielessä varma kaava, jonka avulla voi luoda vaikka tuhat asukokonaisuutta kiireiselle päivälle. Kokosin tähän muutaman vinkin, joka auttaa keksimään mukavia, mutta silti tyylikkäitä asuja joka menoon! Noudatan itsekin tätä muistilistaa aina kun ei mielikuvitus pelaa! :D

1. Mukava alaosa. Kun täytyy ehtiä kaikkialle, liikkumisvapaus on tärkeä tekijä pukeutumisessa. Unohda siis farkut - viskoosihousut, a-linjainen hame tai culottes-housut pelastavat päiväsi!

2. Aurinkolasit. Ne paitsi suojaa sinun näköä kirkkaalta auringonpaisteelta, niin myös tekee mistä tahansa asusta astetta tyylikkäämmän. Kokeile cat eye - mallia, mikäli mustat aurinkolasit ovat sinun makuun. Jos haluat rohkeamman vaihtoehdon, kokeile aurinkolaseja, joissa on keltaiset, pinkit, tai vihreät sävylinssit.

3. Yksityiskohdat. Oli vaate itsessään kuinka simppeli, pieni kiva yksityiskohta voi tehdä siitä todella erikoisen. Esimerkiksi rusetit hihoissa, pitsi helmassa tai mielenkiintoinen leikkaus vetää puoleensa, vaikka vaate itsessään ei tunnu lainkaan sen kummoisemmalta.

4. Laukku. Pukeutuisit vaikka kotivaatteisiin, kukaan ei tulisi sitä tajuamaan, jos sinulla on hieno laukku :D Ei sentään, mutta laukulla on oikeasti tosi suuri merkitys asukokonaisuudessa, vaikka se onkin pelkkä asuste. Suosi joko nudenväristä tai värikästä pikkulaukkua, jossa on kullanvärinen ketju - se taatusti saa asusi näyttämään kalliimmalta. Tiesitkö muuten, että olkinen laukku on tällä hetkellä suosituin trendi?

5. Tukka. Tukka hyvin - kaikki hyvin, joten unohda kokonaan "kodittoman tyyli", se pilaa asusi. Käytä mieluummin 10-15 minuuttia hiustesi laittoon ennen lähtöä. Vaikka asusi ei olisi täydellinen, kaunis tukka pelastaa! Suorat, rantakiharat tai donitsi - sinä päätät.

Kuvat: Karina P.



© 2017 Tanya Ewwel